Siinä on se päälimmäinen ajatus, olotila mikä nyt on päällä.

Huomenna veljelläni ja sen eksällä on np-ultra...
Miten voi iloita asiasta?
Jos siellä onkin kaikki ok, miten mä jaksan taas sitä, siellä näky sitä ja sitä ja sitä, kun päälimmäisenä ajatuksena on se että mullakin olis ollu, ultra ihan samoilla viikoilla.
(oltiin raskaana yhtäaikaa siis, mun ei yllätys yllätys, kestäny)

Mä mietin, mun ei tee pahaa nähdä vauvoja, ne on tosi tosi ihania. Tuoksuukin ihan vauvoilta, se ominainen tuoksu...mmmmm....sitäkö sais purkkiin...
Kuitenkin, raskaana olevat, olen kateellinen, tunne, mä haluun sen vauvan ja mä haluan sen just tänään, en 10kk päästä, enkä helvetti sentään, kolmen  vuoden päästä.
Esikoiseen meni se kolme vuotta.
Tietty tiedän, jos tulen raskaaksi, niin siihen menee se 10 kuukautta.
Ei siinä mitään, raskaana oleminen on ihanaa, kunhan pääsee yli sen 12 viikon, että kaikki on kunnossa...
Ei tarvii pelätä.
Mä en haluu sitä enää...Se pelko, se on läsnä koko ajan, ensimmäiset 3 kuukautta...
Mä haluun lapsen, mutten mä sitä pelkoa enää halua..tällä viikolla se totuus taas iskee, joko ollaan taas raskaana, tai sitten ei...ken tietää...testaamaan en kyllä lähde vielä tässä vaiheessa, sitten joskus, sitten kun niitä ei oikeasti enää tule...

Siitä pääsemmekin toiseen aiheeseen.
Suomi, meidän maamme, hyvinvointivaltio?
Ehei, ei ainakaan täällä pohjoisessa..
Kuukausi sitten, soitin ensimmäisen kerran neuvolaan, aikaa tutkimuksiin, mistä noi keskenmenot siis johtuu.
Ei ole aikoja, soita viikon päästä uudelleen, yritetään järjestää.
Viikko. Uusi soitto
No kun ei meillä ole vieläkään niitä aikoja, soitteleppa taas ensi viikolla, minä yritän järjestää.
Viikko taas.
Ei edelleenkään aikoja.Teillähän pitäisi olla tärppipäivät, yrittäkää nyt ahkerasti ja soitat sitten taas kun olet raskaana tai NE alkavat, katsotaan sitten uudelleen.
Että se siitä hoitotakuusta.
Nyt sitten tuota aikaa odotellessa jonka pitäisi siis olla nyt käsillä.

Esikoiselle soitin myös viime viikolla aikaa, kun oli kipee.
Vastaan otto oli tämä, ei meillä ole lääkäriä, ootelkaa sinne neljään asti ja menkää yhteispäivystykseen.
Tämä siis 08.10 aamulla.
Pienen kaksi vuotiaan astmaatikkolapsen kanssa olisi pitänyt odotella koko päivän jotta apua saa.
Ehei, onneksi itsekkin on hoito-alalla, jotenk poika kainaloon ja tk:hon.
Laitoin pojan vastaanotto tiskille ja tuumasin, tämänkö kanssa pitäisi odotella koko loppu päivä ennekun saa apua. (pojalla siis hengitys jo todella vaikeaa ja työlästä tässä vaiheessa)
Sairaala-reissuhan siitä sitten tuli, mutta tulkoon, siellä ainakin saimme oikean hoidon kun omat lääkkeet ei enää auttaneet.
JA jos mietityttää, niin kyllä, tein ilmoituksen potilas-asiamiehelle ja en aio todellakaan antaa asian vain olla.

Ystäväni kanssa mietimmekin,
Suomi, hyvinvointivaltiomme.
Ja paskat sanon minä.