Ja kaikesta tästä on pitänyt kuntoutua.
Mun piti jättää kaikkia vauvahössötykset pois, ja oli vaan pakko nousta sieltä risukasasta ja ajatella jotain muuta, ei mitään mikä liittyis vauvoihin.
Onneksi se sitten onnistuikin.
Nyt sitten odotellaan millon sieltä se veljen lapsi syntyy, niillä on perjantaina laskettuaika.
Eli aikaa tosiaan on kun olen viimeksi tänne kirjoittanut.
Nyt mulla onkin aika neuvola-lääkärille joka sitten varmaan sitä lähetettä laittelee eteenpäin.
Saadaan jotaink konkreettista tapahtumaan, mikäli tässä vaiheessa niin enää voi käydä.
Ja sitäkään kun ei tiedä kuinka pitkälle se venyy, aika siis, kun just uutisia luin tehyn sivuilta, että pohjois-pohjanmaan sairaanhoitopiiristä sanoo 1500 sairaanhoitajaa itsensä itrti, mikäli palkkatoiveisiin ei suostuta.
Siis tää on mun mielestä ihan hyväksyttävää että ne yrittää saada itselleen sen palkankorotuksen ja on toivottavaa että he sen saavat, kyllä he siitä työstä sen ansaitsevatkin.
Mutta aivan varmasti tiedossa on myös se että jos tämä tehyllä menee läpi, seuraa useampien eri alojen uhkailut perästä.
Ja kaikki tämä on jostain muualta pois.
Itse lähihoitajana tiedän mitä se työ on joten kyllä hoito-alalla ansaitaan kunnon palkat. Ei ne lääkärit siella osastoilla ole niitä potilaita hoitamassa, lääkärit tekee diagnoosit, sairaanhoitajat ne hoitaa.